LifeNet - terveystuottet, ionisointilaitteet

Vahva positiivinen käännekohta

Lifenetin perustaja Merja Kämpe: Olen löytänyt uuden tavan auttaa itseni lisäksi myös muita voimaan paremmin.
Lifenetin perustaja Merja Kämpe: Olen löytänyt uuden tavan auttaa itseni lisäksi myös muita voimaan paremmin.

Olin etsinyt vuosia kokonaisvaltaista tapaa voida hyvin ja tukea kehon omaa älykkyyttä sekä kykyä parantaa. Matkalla oli löytyikin paljon tietoa, joka vaikutti elämääni positiivisesti. Motivaatio oli kuitenkin useinkin pahasti hukassa...

Minulle oli kertynyt ylipainoa ja tunsin itseni lähes koko ajan väsyneeksi sekä kärsin ajoittain MS-taudin oireista.

Emäs-happotasapaino, alkaalinen elämäntapa sekä New Biology / Uusi Biologia löytyivät elämääni kesällä 2005. Elokuussa kävin pH-analyysissä ja tulos oli minulle shokki! Mikroskoopin avulla pH-analyysissä näkee itse omin silmin verisolujensa kunnon ja sen, mitä muuta plasmassa on.

Minun tapauksessani näky ei ollut kaunis. Näytteissä ei näkynyt juurikaan terveitä punasoluja vaan happamuuden härskiinnyttämiä, epämuodostuneita soluja sekä plasmaa, jossa oli hiivaa, sienirihmastoja, bakteerien jätteitä...ym.

Tilanteeni kirkastui minulle yhdellä käynnillä ja löysin motivaation muutokseen. Vaihdoin alkaaliseen ruokavalioon ja aloin supernesteyttää kehoani. Usean litran juominen tuntui etukäteen suuremmalta haasteelta kuin se sitten olikaan, sillä keho alkoi vaatia nestettä puhdistuessaan. Alkaalinen, ionisoitu vesi teki tehtävänsä. Aluksi juoksin tosi usein WC:ssä, kun keho alkoi poistaa happamuutta ja kuonaa.

Tuloksia alkoi tulla ja se tietysti antoi puhtia jatkaa uutta elämäntapaa. Neljässä kuukaudessa muutos oli valtava. Paino putosi keholleni sopivaan kilomäärään: 70 kg:sta 56 kg, eli laihduin -14 kg! Energiaa on +200% enemmän, ajatus on kirkas ja mieli iloinen.

Ulkoinen muutos on helposti todettavissa oheisista kuvista. Nyt myös suurin osa verisoluistani ovat terveitä ja plasma lähes puhdasta. Tämän teorian mukaan kaikki sairautemme johtuvat kehon pitkäaikaisesta, äärimmäisestä ylihappamuudesta. Joten pidän kehoni alkaalisena ja elän oireettomana. Näin hyvin olen voinut viimeksi lapsena!

Minulla on aviomies...
Joka lähti kanssani kokeilemaan emäksistä eli alkaalista elämäntapaa. Häneltä katosi -12 kg ja kolestroliarvo putosi 6.1:stä 3.6:een vain kolmessa kuukaudessa!

Minulle pH-analyysissä käynti oli ratkaiseva käänne parempaan. Selkeät tosiseikat verestäni sekä kattavat ohjeet siitä, miten voin itse vaikuttaa terveyteeni antoivat minulle motivaation muutokseen.

Muutaman kuukauden kuluttua alkaalisen elämän alettua lähdin Californiaan opiskelemaan pH-tutkimukseen liittyvää mikroskopointia Dr. Robert O. Youngin johdolla. Nyt olen saanut huomata, että saman vaikutuksen mikroskooppitutkimus veren pH:sta on tehnyt myös moneen asiakkaaseeni. Emäs-happotasapainon löydyttyä, tulokset ovat olleet yksiselitteisiä myös heidän kohdallaan.

Olen löytänyt uuden tavan auttaa itseni lisäksi myös muita voimaan paremmin. Näin toivotankin sinut tervetulleeksi tutkimukseen.

Ota yhteyttä!

Iloisin terveisin,
Merja Kämpe 





Lifenet-idea

Heinäkuussa 2005
Maaliskuussa 2006 Dr. Youngin seurassa




Lifenet Oy | Bemer Finland | Pitkäjärventie 49 | 02730 Espoo | 0400-553553 | info(at)lifenet.fi | info(at)bemer.fi
© LifeNet terveyden asialla | Sivukartta | Ota yhteyttä! | Tule jälleenmyyjäksi!